tiistai 1. marraskuuta 2016

Musiikki



Minähän sanoin, että seuraavaksi tulee uusi aihe, nimittäin musiikki. Musiikki on kuulunut minun elämääni aina. Pienenä poikana muistan kävelleeni kouluun Sonyn Walkman taskussa ja kuulokkeissa pauhasin Patti-smurffi. Jo silloin musiikki vaikutti kaikkeen tekemiseen ja siivoaminenkin kävi nopeammin kun musiikki pauhasi täysillä.


Myöhemmin tuli opeteltua hiukan kitaran soittoa, mutta se jäi siihen hiukkaan, nykyään tuleekin ehkä kerran kuukauteen vähän soitettu enter sandmania mutta ei muuta.

Salilla käydässä musiikki on äärimmäisen tärkeää ja se eritoten, että se on sitä itse valittua musiikkia.
Muutaman kerran kuulokkeet on jäänyt kotiin ja on joutunut kuuntelemaan salin radiota ja näinä kertoina treenaamisesta ei ole oikeastaan tullut yhtään mitään.

On hauska kuvitella elämällensä omaa soundtrackia, illalla kuunnella hiukan rauhallisempaa musiikkia (ns. tunnelmamusiikkia) ja sitten salilla taas kyykätessä kuulokkeissa saattaa huutaa Slipknot ja Stamina. Mulla on spotifyssa tehty oma treenilista, mikä on ollut mulla niin kauan kuin olen salilla käynyt, jollei pidempään. En kuuntele tätä listaa yleensä vapaa-ajalla, olen ajatellut sen jollain tapaan niin, että listasta katoaa se ''taika'' , jos sitä kuuntelee muualla kuin salilla.


Musiikin kohdalla olen tosi kaikkiruokanen ja ehkä semmoisia lempparibiisejä salilla on Spiderbait - Black Betty, Eminen - Lose yourself, Swedish House Mafia - Greyhound ja Stamina - Paha arkkitehti.
Yleensä koko treeni alkaa Eminemillä tai vaihtoehtoisesti legendaarisella Eye of the Tiger-biisillä, luultavasti johtuen siitä, että ne on listalla ekana.


Kyykkyä ja maastavetoa tehdessä on musiikki yleensä erittäin hevi-painotteista, mutta sitten taas penkatessa tahi leukojen vedossa soi kunnon elämänkoulu-rap. Minulla on tapana aina alkulämmössä soutaa tai pyöräillä riippuen siitä, onko käsi- vai jalkapäivä. Alkulämmön aikana soikin yleensä se Greyhound tai Prodigyn Fire Starter.


Musiikista onkin monenlaista eri hyötyä erilaisissa harjoituksissa. Esimerkiksi musiikki nostaa reaktiokykyä eli kamppailulajeja harjoitellessa mortal combatit vaan soimaan.
Musiikin kuuntelu juostessa helpottaa tahdissa pysymistä ja tämän takia Spotifyn juoksusoittolistat on mainioita. Musiikissa olevat sanat kuten ''run'' tai vaikka ''lift'' auttavat myös suorituksissa - sanoo  
Tri Costas Karageorghis, liikuntapsykologian professori, joten ei kai sitä turhaan biiseihin laiteta lauseita, kuten ''just dance''.

- Mikko

PS.

Minut löytää Spotifysta koko nimelläni ja ensimmäisen sali-soittolista on mikä muukaan kuin Salil eka, salil vika.

Lähteet: Google
Kuvat: Tuomas Kahri, Google

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti