Olen tavallaan aina kärsinyt ylipainosta. Pienenä poikana olin jo pullea ja siitä sai koulussakin kuulla. Kun ikää ja pituutta alkoi tulla lisää, alkoi pulleus kadota, mutta silti takaraivoon jäi kummitelemaan ajatus: Läski. 17-vuotiaana painoin 74 kiloa ja olin pitkä 174cm, mutta silti mietin erilaisia tapoja laihduttaa. Punnerruksia silloin meni sadan luokkaa ja istumaannousuja niin paljon kun mieli teki. 18-vuotiaana omaan kämppään muuttaessa rupesi taas painoa kertymään. Niihin aikoihin kävin uimassa ja punttisalilla muutaman kerran viikkoon, mutta sitäkään ei muistaakseni kauaa kestänyt. Muutama vuosi eteenpäin aloitin juoksemaan, siinä tulikin edistystä ja matka kasvoi ja painokin vähän väheni, mutta ei mitään huomattavaa. Kerran sairaaksi tullessani juokseminen kuitenkin unohtui.
Vuonna 2012 aloitin intin. Painoin silloin 108 kg ja minulla oli ollut kahden viikon ryyppyputki päällä; voitte vaan kuvitella millaista oli kantaa 70kg vaatesäkkiä +30 asteen helteellä kauheassa krapulassa. Olin intissä puoli vuotta sotilaskeittäjänä, pääsin ulos korpraalina ja 97 kiloisena. Edelleen suuri osa painosta oli rasvaa. Intin jälkeen jatkoin taas hetken juoksemista ja muistaakseni perustin laihdutusblogin motivoimaan minua, mutta kun työt alkoivat kunnolla, loppui jaksaminen. Karaten aloitin jo aikaisemmin 2014, jotta saisin painoa pudotettua, mutta oman elämän asiat oli silloin hetkellisesti sekaisin ja se vei ruokahalut tyystin. Silloin paino tuli ropisten alas, noin 24 kiloa. Punnertamisesta tuli yhtäkkiä helppoa ja askel kummasti keveni. Sitten 2015 nykyinen avo-vaimoni alkoi odottamaan meidän lasta.
En sitten tiedä oliko myötätunto kiloja vai ihan omaa tyhmyyttä, mutta paino nousi kohisten takaisin sinne 107 kiloon.
Mikael kun syntyi, sain työpaikan kautta opiskelevan personaltrainerin syyskuussa 2015. Käytiin kaikki kuntotesti-hommat ja kehonkoostumusmittaukset (niistä laitan kuvat loppuun). Huomasin itse kuinka huonoon kuntoon olin päästänyt itseni. Personaltrainerin kanssa puri salikärpänen kovempaa kuin koskaan aikaisemmin ja motivaatio kasvoi samaa vauhtia kuin painot. En saanut kuitenkaan painoa pudotettua, enkä oikein lihastakaan kasvatettua. Tästä sai syyttää ainoastaan omaa itseänsä. Keväällä, kun personaltrainer loppu ostettiin asunto ja siinä ruljanssissa unohtui salilla käyminen hetkeksi ja samalla karaten tyylisuunta vaihtui Shotokanista Renshinkaniin myös johtuen muutosta Lahdesta Heinolaan. Jennyn työkaveri oli käynyt yhden dieetin läpi ja Jenny sitten ehdotti minulle, että minunkin pitää kokeilla sitä ja että hän maksaa sen. Jenny huolehti kaikesta ennen dieetin alkua; osti proteiinit, lisäravinteet ja kirjotti jääkaapin oveen milloin syödään mitäkin ja miten paljon tulee liikkua. Jos Jenny ei olisi nähnyt sitä kaikkea vaivaa, niin tuskin olisi koko dieetistä tullut mitään. Dieetti oli loppujen lopuksi aika rankka osittain johtuen työajoista. Oman haasteensa tähän toi työni ravintolakokkina, sillä houkutuksia oli paljon, eritysesti juustot. Paino lähti kuitenkin ropisten alas ja dieetin lopulla oli paino pudonnut 12 kiloa. Kehonkoostumusmittauksessakin oli lihasmassaa tullut lisää ensimmäistä kertaa! Tästä motivoituneena olen jatkanut vieläkin terveellistä elämää ja nykyään paino on noin 90 kiloa. Tällä sivulla aioin pitää nykyisen tilanteeni numeroina ja kuvina esillä ja päivittää sitä, sitä mukaan mitä tapahtuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti