lauantai 31. joulukuuta 2016

Hei! Hei! Mitä kuuluu?






Kirjoitellaanpas vähän kuulumisiakin pitkästä aikaa ja samalla ehkä vähän tulevaisuuden suunnitelmia. Tällä hetkellä minulla on ollut menossa niin sanottu bulkkikausi eli lihasmassan keräyskausi. Lokakuussa lihasmassaa oli tullut lisää puoli kiloa kesän jälkeen eli viimeisein vuoden aikana sitä on tullut noin 1.5kg. Olisihan se tietysti kiva, että tulisi enemmänkin, mutta tässä tapauksessa plussa on aina plussaa. Viimeisen kuuden viikon aikana olen yrittänyt käydä salilla kaksi kertaa viikossa ja harjoitella käsipainoilla toiset kaksi kertaa kotona.
Kerran viikkoon on jalkapäivä, missä olen yrittänyt hieman harjoitella etukyykkyä; Intsagramista löytyykin video harjoitusten alkuajoilta. Kerran viikkoon on ollut selkä- ja rintapäivä kun taas kahtena kotitreeninä olen treenannut olkapäitä ja käsiä. Samalla olen myös yrittänyt ottaa rintaakin, mutta 10 kilon käsipainot ovat vähän liian pienet penkkipunnerrukseen. Omalla kohdalla olen huomannut toimivana tehdä aina kolme liikettä per lihas. Tästä esimerkkinä penkkipunnerusta neljä sarjaa, vinopenkkiä neljä sarjaa ja dippejä neljä sarjaa. Näistä kaikki ottavat samaan lihakseen eli rintaan. Joskus kun alkaa oikein hurjaksi, saatan tehdä vielä muutaman sarjan jotain sellaista liikettä mitä olen harjoittelut suhteessa vähemmän muihin liikkeisiin.


Samaa ohjemaa tehtiinkin jouluun asti ja nyt on ollut viikon mittainen treenitauko. Uudenvuoden jälkeen alkaa voimaharjoittelu muutamaksi kuukaudeksi. Tarkoituksena olisi kasvattaa voimaa, jotta saisin koko kropasta voimakkaan, mikä taas helpottaisi sitten bodaus-tyyppistä harjottelua myöhemmin. Treenit tulee menemään hyvin pitkältä kaksi kertaa viikossa salilla jolloin valitsen kaksi liikettä (esimerkiksi kyykky ja penkki), jonka jälkeen teen kumpaakin noin 5 - 8 sarjaa koko ajan nostaen painojen määrää.
Tämän lisäksi aion treenata kotona kaksi kertaa viikossa, käsipainoilla ja trx-remmeillä. Alkulämmittelynä toimineen pyöräilyn aion vaihtaa kahvakuulaan joka toinen viikko. Sen kanssa heilun kymmenisen minuuttia alkulämmöksi. Massakausiruokailu loppuu ja aletaan pikku hiljaa valmistautua kesää varten.



Vähintään kuusi viikkoa aion voimaohjelmalla mennä ja sen jälkeen alan taas bodaamaan ja valmistautumaan kevään dieettiin. Dieetin tarkoituksena olisi pudottaa noin 10 kg; siis suoraan kesäkuntoon, jos kaikki menee niin kuin pitää. Kyseisen kuuden viikon aikana tulee yksi maksimivoimatreeni, jossa toivoisin saavani maastavedon 200:an kiloon ja kyykyn 150:en kiloon, eli töitä on tehtävä.

Viimeisen kolmisen kuukautta, eli syyskuusta joulukuuhun, olen taltioinut ylös ja tehnyt siitä 16 viikon massanlisäysohjelman, mikä menee muutamalle kaverilleni testiin. Ohjelma sisältää ruokavalion, treeniohjelma ja mitä milläkin viikolla tehdään. Maksimivoimatreeni, eli sama mistä viime postaus kertoi, kuuluu kyseiseen ohjelmaan ja tarkoituksena olisi silloin lähteä porukalla katsomaan, että kuinka kovia jätkiä sitä ollaankaan. Tämän  jälkeen on tarkoitus mennä saunomaan ja syömään kunnolla. Toinen kavereista on kiinnostunut uudesta kehonpainolla harjoittelusta tai street workoutista, joten ohjelmaa muokattu siihen suuntaan toisella massakaudella. Toivottavasti saadaan tuloksia!



PS. Ohjelma, jonka olen tehnyt perustuu omiin harjoituksiin, enkä ole siitä rahaa pyytänyt. Se on tarkoitettu vain ja ainoastaan ohjelman saaneiden käyttöön.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti